Wilhon wiemää eli miten meidän perheen koirallinen elämä sai alkunsa

Tiistai 1.3.2016 klo 14:40 - Elisa Makkonen


Mistä se kipinä oikein lähti? No, siitä perinteisestä: lapsi haluaa koiran. Lapsi mankuu koiraa. Lapsi lukee kirjaston koiraoppaita. Lapsi vakuuttaa hoitavansa koiran. Lapsi mankuu vähän lisää. Lapsi leikittää naapurin koiraa.

Näin meillä mentiin pari-kolme vuotta, kunnes lapsen sinnikkyys lopulta palkittiin. Ja lapselle oli kertynyt hieman lisää ikää. Ikuisen ’ein’ sijaan tytär meinasi lentää pyrstölleen kun häneltä kysyttiinkin, että: ”No minkälainen koira meille sun mielestä sopisi?” Se, miten lopulta päädyimme juuri kääpiösnautseriin, onkin ihan oma stoorinsa, ja itse asiassa kaikissa haastatteluissa useimmin esitetty kysymys. Lupaan joskus palata aiheeseen.

Siitä, kun päätös perheen täydentämisestä koiralla oli syntynyt, kului vielä yli puoli vuotta siihen, kun kotonamme lopulta raikui pennun tassujen rapse. Se ajanjakso piti sisällään vielä vähän lisää koiraoppaita, velvoitin myös molemmat lapset lukemaan Tuire Kaimion Pennun kasvatus –kirjan. Olinhan itsekin ensimmäistä kertaa elämässäni koiraa hankkimassa eli ihan puhdas teoriatieto tuli todella tarpeeseen. Käytännöntietoa onkin kuluneina kohta kolmena vuonna hankittu koko rahan edestä ja välillä molempia kantapäitä käyttäen... Kirjallisuuden lisäksi selasin raivoisasti nettiä. Etsin tietoa ylipäätään koirista, roduista, kasvattajista, koiran hoidosta, koiran sairauksista, koiraharrastuksista – kaikesta. Jututin koiraihmisiä laidasta laitaan, töissäkin etenkin yövuorot taisivat ajoittain kulua enemmän koira- kuin potilasasioita vatvoen. Ja lopulta, muutaman mutkan kautta, päädyin maaliskuussa 2013 lähettämään pentukyselyn ja perheemme esittelyn naapurikuntaan Siuntioon musta-hopeita kääpiösnautsereita kasvattavalle Marianne Holmille, jolle juuri edellisenä päivänä oli syntynyt viisi potraa pennunpötkylää. Vaihdettuani Mariannen kanssa muutaman sähköpostin olimme kumpikin tahollamme sitä mieltä, että yhteinen koirataival oli valmis alkamaan. Siitähän ne todelliset kituviikot vasta alkoivatkin, kahdeksan loputtoman pitkää viikkoa ennen luovutusikää!

Pentujen ollessa neliviikkoisia pääsimme ensimmäistä kertaa kyläilemään Mariannen luona. Kihisimme jännityksestä, emmehän oikeastaan lainkaan tienneet mitä odottaa. Olin toki kuluneiden viikkojen aikana saanut Mariannelta kuvia koko ajan kasvavista pötköistä ja kuullut niiden kuulumisia, mutta nähdä niin pieni koirantaimi livenä ensimmäistä kertaa – aivan uskomaton tunne! Koska asuimme lähekkäin, niin saatoimme vierailla pentuja katsomassa ihan riesaksi asti eli joka viikko. Oli todella antoisaa nähdä se valtava harppaus kehityksessä, minkä pentuset aina tapaamistemme välillä ottivat, sekä huomata niiden luonteiden ja temperamenttien erot. Viisikosta nimittäin heti ensimmäisestä kohtaamisesta lähtien erottui muuan villi ja riehakas pojanviikari, joka kulmakarvat sojossa, täysin pelkoa vailla, loikki tervehtimään vieraitaan. Siis sitä Makkosen perhettä, jonka äiti oli sähköpostissaan kuvaillut perheen etsivän pentua kolmella ärrällä: reipas, rohkea ja rauhallinen. Joo-o, nii-in… Reipas se oli ja rohkea. Mutta rauhallinen? Ei t o d e l l a k a a n ! Ja silti se ryösti meidän sydämet heti ensitapaamisella! Vielä tänäkin päivänä Marianne yrittää väittää, että pentu ei itse valitse perhettään tai perhe pentua, vaan valinnan tekee kasvattaja. Hörönlömpsis! (kaikella rakkaudella ja kunnioituksella Mariannen monisatavuotista kasvattajakokemusta kohtaan – tämä pentu valitsi meidät) :D

Tehokkaita viikkojakin ne olivat, ne kituviikot. Tyhjensin monen monta koiratarvikeliikettä verkkokaupat mukaan lukien ostaen kaikkea maan ja taivaan väliltä, siis tietenkin ihan todella välttämätöntä ja ehdottoman tuiki tarpeellista, kuinkas muuten. Pitihän pennun tuloon varautua! Ja kuten vain kuvitella saattaa, joukkoon mahtui myös todellisia harhaosumia; tilasin muun muassa valtavan, ainakin metrin halkaisijaltaan, pyöreän koiranpedin meidän tulevalle kaksikiloiselle pennulle. No, siinä pedissä nukkuvat vielä tänäkin päivänä ystäväperheemme samojeditytöt eli ei se sittenkään ollut ihan turha hankinta! ;)

Lisäksi puuhasimme kotiamme pennulle turvalliseksi. Piilotimme ja suojasimme sähköjohtoja, tilkitsimme portaikon kolosia ja ihmiselle – vaan ei pennulle, sille kaksikiloiselle – liian ahtaita sängynalusia ja muita vaarallisia jemmoja. Ostinpahan myös taaperotalouteen tarkoitetun turvalukon keittiön roskiskaapin oveen, nyt jälkikäteen en kyllä ole ihan varma mihin ajattelin sitä tarvitsevani. Myös lääkehiiltä ja tankoparsaa varastoin jo viikkoja ennen pennun kotiutumista, sillä auta armias jos se nielaisisi jotain myrkyllistä tai terävää! No, kirjoitan tätä huumorilla ja touhottamiselleni hymyillen, mutta silti olen vankasti sitä mieltä, että mieluummin vähän liian perusteellisesti kuin vähän liian leväperäisesti valmistautunut ensimmäisen koiraperheenjäsenen odottaWilho12vk.JPGja!

Ja niin se sitten viimein koitti, se armoitettu toukokuinen lauantai, jolloin saimme innosta täristen ja sydän pamppaillen hakea kotiin Wilhoksi nimetyn pojanvesan. Olin saanut työpaikallani sovittua itselleni yhden kesälomaviikon Wilhon kotiutumista seuraavaksi viikoksi ja niin yhteiselomme saattoi alkaa. Yhteiselo, jota on jatkunut pian kolme tapahtumarikasta vuotta. Kuka olisikaan uskonut, itse en itsestäni ainakaan, että koiraan voi näin pahoin hurahtaa? Hurahtaa niin, että vaikka vietin elämäni ensimmäiset yli 30 vuotta ilman koiraa, niin nyt ajatus elämästä koirattomana tuntuu sekä täysin mahdottomalta että sulalta hulluudelta!

Avainsanat: Makkosen pojat, koira, kääpiösnautseri, ensimmäinen koira, koiran hankkiminen


Kommentit

2.3.2016 18:39  aino henttinen

Tuttu on tarinan alku. Lapsi vinkuu koiraa... Onneksemme minun ystävällä oli mustahopea käppänä. Ihastuin täysin tämän pienen koiran hellään olemukseen. Ymmärrän täysin, kuinka käppänät vievät sydämen ja saavat omistajansa niin onnellisiksi. Nyt meillä on jo toinen käppänä, suolapippuri. Ensimmäinen juoksee koirien taivaassa. Kyllä näistä pojista juttuja saat, Makkosen äiti.♥♥♥

2.3.2016 19:13  Annukka Saukkoriipi

Kovin kuulostaa tutulta teidän alkutaival käppänöiden maailmassa! Tällä tiellä ollaan meilläkin jo seikkailtu vuodesta 2003 alkaen ja ei ole aikomustakaan pois siltä poiketa!

2.3.2016 19:39  iiris rönnblad

Mukavaa päästä alusta asti teidän vauhtiin. 💗

2.3.2016 20:24  Leena Lahdensuo

Aivan mahtavaa saada seurata Makkosen poikien iloista elämää myös täältä, tulen aina hyvälle tuulelle, kun näitä teidän juttuja lukee. Paljon samanlaisia hauskoja asioita tapahtuu myös meillä espanjankoira Unnan kanssa. 🐾🐾

2.3.2016 20:42  Marja nordling

Hienot sivut Rouva Makkonen. Ja saihan noi runot tämän mummon (koiranomistaja jo yli 35v) kyyneleenkin tiristämään. Kiitos ja terkkuja pojille.

2.3.2016 22:03  Anne Lehtonen

Onnea uusille kotisivuille😊 Makkosen Pojat, olette iltojen piristysruiske! <3 Kiva kun teiän Äippä keksii aina hauskaa luettavaa tai siis kertoo teistä niin hauskasti😂😂

2.3.2016 22:22  Annuli Högbacka

Kiitos sivuista! Ja nyt pääsemme lukemaan myös, mitä "sen ihmisen" päässä pyörii hänen omina ajatuksinaan julkaistuna :)

Menestystä sivuille ja intoa niiden ylläpitoon! Taitoa on ja halua - sekä hurrrmaava sivuja täyttävä trio temppuineen ja touhuineen.

2.3.2016 22:23  ulla lehto

ihana tarina Makkosen Wilhosta -- Tiedän koska melkein samoin kävi minulle ,olin jäänyt eläkkeelle 65 vuotiaana ja poika --minun esikoiseni tykkäs että kyllä äiti tarvitsee jotai täytettä elämäänsä nyt, olin ollut jo kauan leskenä . No olin itsekkin halukas ajatukseen , niin me sitten haettiin Jerry Vaasasta . Kyllä hän oli se joka valitsi minut heti ensi silmäyksellä. Suomen ruotsalainen perhe josta se haettiin ,ihania Snautseria oli heillä ja hyvin hoidettu -- No hän Jerry olikin minun silmäteräni 14 v -- kunnes itse sain keuhkokuumeen ja oli jerrykin jo iäkäs -- poika ajatteli että olisi nyt sanoa Jerrylle jäähyväiset , Koska minun terveyteni ei ollut enään Yli 80 v ihan priimaa. Ikävöin joka päivä Jerryä .<3

2.3.2016 23:35  Tupu Kuismin

Hyva kuulla myos lauman tirehtoorin mietteita KoPun tohinoista ja onnittelut tasta sivustosta, etta luetaanko...no niin etta partakarvat vipattaa:o) Tervehtaa etakoiruuden emanta:o)

3.3.2016  Marja-Leena Rintala

Päivieni ilonpilkahdus: Makkosen pojat ja äidin tarinat. Kahden, jo kissojen taivaassa olevan, Norjalaisen metsäkissan (ikä 18 v ja 17 v.)kautta kaikki metkut ja kodin "repaleiset Alvar-tuolit" kokeneena, nautin ja salaa toivon(mieheni ei saa koskaan tietää), että jospa joskus kuitenkin.... Enpä voi kuin ihailla, MAHTAVAA.

3.3.2016 8:08  jassu

Näistä sivuista tulee kyllä vakioluettavat! :)
Ja meidän ensimmäisen koiran, nyt jo sateenkaarella juoksevan käppänä-Cecin tuleminen oli aivan samanlainen: tytär halusi koiraa. Ja Cecin myötä me saimmekin niin paljon hyvää, että ei rajaa!

3.3.2016 10:09  Tuija

Ihania nuo mä ja mun ihminen kuvat! :)

3.3.2016 22:02  Sari

Koko aikuisikäni olen karkeitten kettuterrierien
kanssa elänyt ja sen rodukseni tunnustanut mutta Makkosen Pojat on kyllä saaneet katseeni ja ajatukseni harhautumaan käppänöitten suuntaan 😊

6.3.2016 18:56  Anni

Täytyy myöntää että mulla meni roska silmään tätä lukiessa, niin tuttu tunne. Ja se suuri rakkauden määrä!!! Meidän perheessä ainoana erona se että pentua vinguin minä eikä lapset :) rakkaus rotuun iski lujaa ja syvälle ensitapaamisella <3

6.3.2016 22:24  ulla mirjami lehto

Minullakin on ollut Karkeekarvanen Kettuterrieri -- Samanlaista trimmaamistä siinäkin kaverissa oli -- Mutta sitä suren kun Makkosen pojat ei kai ole likoista kiinnostuneita -- Vai olen ko väärässä - Kun pentuja ei ole kai vielä sukuun ?

9.3.2016 20:01  Seija

Mukavat kotisivut :). Kyllä kolmikon jutut ja kommentoinnit reissuineen olleet päivittäin luettu ohjelmanumero huom. osittain myös ääneenlukua isännälle. Kiva lukea myös taustahenkilöiden ts. palvelushenkilökunnan tuumailut :D.

Koukussa ollaan ja iloitaan siitä yhdessä <3.

9.3.2016 20:03  Piritta Korhonen

<3 <3 <3

9.3.2016 20:13  Sirpa Alatalo

Sain seuraavan neuvon koiraa harkitessamme: Osta flexi ja jos lapsi jaksaa ulkoiluttaa sitä 30min/3 krt vrk kuukauden niin hän on tarpeeksi iso huolehtimaan koirasta.Neuvo tuli koiran kasvattajalta ja tyrmistyimme sanattomiksi. Ensimmäiseksi koiraksi tuli Lexa, joka tuli meille viettämään vanhuudenpäiviä. Lexa ilahdutti meitä neljä vuotta, tyttö muutti kotoa pois koirinensa. Lexa eli hyvää kotikoiran elamää vielä yli viisi vuotta ja muutti seurakuntaa viidentoista vuoden iässä. Nyt tyttärellä on kolme sheltityttöä ja hän on tosi nyvä emäntä tytöilleen.

10.3.2016 22:34  Anne Lehtonen

Luin pojat teiän voimasanoja ja täytyy sanoa, että välillä itketti ja välillä nauratti. Kyllä niin on hyviä ajatelmia teillä.Te ootte kyllä ihan parhaita >3 . Te olette mun ja mun kolmen kissapojan idolit <3 .


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini