Miksi meille tuli juuri kääpiösnautseri

Torstai 17.3.2016 klo 16:05 - Elisa Makkonen


Lupasinhan palata tähän toimittajienkin lempikysymykseen! Kuten olen jo aiemmin kertonut, aloitimme koiraharkinnan tyhjentämällä kirjaston kaikista, aihetta edes etäisesti sivuavista kirjoista. Kirjoitimme paperille ylös eri rotujen plussat ja miinukset, sekä mietimme millainen koira juuri meidän perheeseen parhaiten sopisi niin, että sekä meillä että koiralla on mahdollisimman hyvä elämä ja sujuva arki yhdessä. Ja näihin kriteereihin (tai edes vienoihin toiveisiin) me päädyimme:

Luonne. Se kaikista tärkein! Fiksu, vireä ja omilla jaloillaan seisova lapsiperheen koira. Ei liian miellyttämishaluinen ja sopivasti humoristi, mutta pohjimmiltaan kuitenkin omien ihmistensä suurin ihailija.

Koko. Se oli oleellinen, koska lapset olivat tuolloin yhdeksän- ja yksitoistavuotiaat, ja ehtona oli, että hekin voivat turvallisesti ulkoiluttaa koiraa. Jos tulisi vastaan tilanne, missä lapsen auktoriteetti ei riitä, niin edes massan puolesta pitäisi pärjätä. Mies ei kuitenkaan jostain syystä halunnut mitään Paris Hilton -tyyliin käsilaukussa ulkoilutettavaa vaihtoehtoa…

Terveys. Halusimme rodun, jota ei jo ulkomuotonsa puolesta ole jalostettu niin sairaaseen suuntaan, että henki ei kulje tylpän kuonon takia tai iho pääse poimuiltansa hengittämään. Myös appivanhempieni mäyräkoirien selkävaivoista oli huonoja muistoja.

Karva. Mitä vähemmän irtokarvaa sen parempi, sanoo laiska siivooja. Nypittävä rotu sopi siis paremmin kuin hyvin.

Käyttötarkoitus. Emme halunneet koiraa, jolle emme voisi tarjota luonteen- ja viettien omaista, riittävän virikkeellistä elämää. Tämä rajasi pois mm. paimenet ja metsästyskoirat. Lisäksi arkea helpottaa kummasti, kun koirat voivat ulkoilla metsässä vapaana ilman, että ne säntäävät jokaisen liikkuvan olennon perään.

Aktiivisuus. Halusimme kuitenkin reippaan ja aktiivisen rodun. Sellaisen, joka osallistuisi innolla perheen touhuihin niin sisällä kuin ulkona, ja jonka kanssa voisi huoletta tehdä pitkiäkin retkiä.

Jäljelle näiden rajausten jälkeen jäi muutama rotu, joista kromfohrländer piti pitkään ykkössijaa. Kävin tutustumassa yhteen kasvattajaankin tässä lähistöllä ja jos heille odotettu pentue olisi nähnyt päivänvalon, niin en tiedä olisiko Makkosen poikien tarinaa koskaan syntynyt. Eli kaikella on tarkoituksensa, niin myös sillä, että jouduimme nielemään pettymyksen katkeran kalkin, kun tämä länderinarttu jäikin tyhjäksi ja pennunodotusprojektimme pitkittyi entisestään.

Lopulta se oli työkaverini Virve, joka sai minut luopumaan kromfohrländer-päähänpinttymästäni (se on sen verran harvinainen rotu, että uutta pentuetta ei ihan kädenkäänteessä olisi mistään tupsahtanut) ja uudelleen miettimään kääpiösnautseria vaihtoehtona. Virvellä itsellään oli käppänä kolmen kultaisennoutajan kaverina, joten kehuessaan rotua, hän tiesi mistä puhui.

No, miksi ei sitten heti kättelyssä kääpiösnautseri? Koska se on ROTTAKOIRA! Meillä oli tuolloin vielä neljä marsutyttöä, joiden henkikultien puolesta joutuisin pelkäämään jos toisin moisen pedon taloon! Tai niin luulin: Wilho ei koskaan lotkauttanut korvaansakaan marsujen suuntaan. Marsut muuttivat porrastasanteen avoyksiöstään häkin turvaan asumaan ennen pennun tuloa ja yhteiselo sujui molemminpuolisissa viileän välinpitämättömissä tunnelmissa.

Seuraavaksi pitikin sitten miettiä sukupuolta. Tyttö vai poika? Eräs itseäni viisaampi henkilö kiteytti sukupuolten välisen eron näin: ”Urokset ovat putkiaivoja, kun taas narttu halutessaan osaa olla tosi narttu”. Ja kyllä, hän puhui koirista. Mitä muka luulit?! ;) Eli yksi uros meille siis, kiitos!

Ja vielä se väri! Ah, näitä vaikeita valintoja! No, äänestykseksihän se meni ja äänet jakautuivat musta-hopean ja pippuri&suolan välillä 3-1. Minä olin se yksinäinen ääni pienen harmaan villasukan puolesta ja sellainenhan meille sitten mystisesti vuotta myöhemmin Latviasta lensikin! Hupsista!

Tämä meidän perheen koiralauman kasvaminen kolmijäseniseksi kahdessa vuodessa kertonee jo ihan riittävän selkeästi siitä, että olimmeko tekemäämme rotuvalintaan lopulta tyytyväisiä! Uskokoon kukin mihin haluaa, mutta minä uskon siihen, että lopussa asiat järjestyvät niin kuin niiden on tarkoitettu järjestyvän. Emme olisi voineet päätyä meille paremmin sopivaan rotuun tai saada parempaa ensimmäistä koiraa opettajaksemme tai parempaa ensimmäistä kasvattajaa tueksemme kuin näiden muutamien mutkien ja koukkausten jälkeen lopulta saimme!

pojat030316.jpg

Avainsanat: Makkosen pojat, kääpiösnautseri, koirarodut, ensimmäinen koira


Kommentit

17.3.2016 16:34  Outi Grotenfelt

Lähes noilla samoilla kriteereillä meille tuli aikanaan (melkein 19 vuotta sitten Nalle) keskikokoinen snautseri. Silloin tyttäreni olivat 8 ja 10 ja pidin heitä riittävän isoina keskaria ulkoiluttamaan. Kuten myös olivat. Nyt ovat kuvioissa toinen (11v, Frecco) ja kolmas (11kk, Dexter) pippuri-suola keskari. Taidan olla tyytyväinen rotuun!

17.3.2016 17:05  Maijariitta Näsänen

Itse arvoin vehnäterrierin ja kääpiösnautserin välillä ja olen tosi tyytyväinen käppänän valintaan. Valitettavasti jouduin elokuussa vanhemman (14v) Nelli käppänäni saattamaan koirataivaaseen mutta onneksi on vielä kesällä 7 vuotta täyttävä Netta. Mieheni kuoli vuosi sitten ja kyllä koirien tuki on ollut tarpeen.

17.3.2016 17:40  Sirkka Ypyä

Meillä oli suursnautseri ja haluttiin kaveriksi käppänä. Se oli hyvä valinta, iso koira Martta kasvatti esimerkillään Iines-käppänän. Kun Martta muutti koirien taivaaseen, sai Iines kaverikseen mh Hertan. Kaikki suju hyvin ja Iineksen jälkeen tuli Hertan kaveriksi musta käppänä Ali-Baba, muta se onkin jo asia erikseen. Haastavampi kaveri nyt kun Herttaakaan ei enää ole. Ihana rotu kaikenkaikkiaan.

17.3.2016 17:55  Sari Yli-Sorvari

Todella hyvin perusteltu valinta <3 Meillä kaksi kääpiösnautseri narttua,

17.3.2016 19:37  Tiina Kivistö

Hieno valinta! Meille tuli aikoinaan keskikokoinen snautseri minun koirapelkoni takia, jonka oli aiheuttanut kissa! Ja ihan yllätyksenä! Meillä oli koulun joululoma aikaa tutustua... ja meistä tuli "siskokset". On ollut muitakin koiria ja kissojakin mutta Mekun muisto ei himmene <3 Siksi varmaan tykkään noisa hienoista Makkosen poikien kuvista!

17.3.2016 20:40  Helena

Samat perusteet ja kuviot meilläkin marsuja myöden 😊Länderi ja Walesinterrieri toisina vaihtoehtoina. Kaksi käpsyä ilahduttanut 15 vuoden aikana ja nyt kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi niin talossa on sitten Walesinterrieri.

17.3.2016 23:22  Tuikku Kainulinen

Meille muutti vahinkopentu Elmeri...kylläkin puhdasrotuinen käppänä 2westin seuraksi ja taisi olla vielä yksi seropikin silloin talossa. Huippu ihana koira tuo käppänä oli ....nyt koirien taivaassa hiukan yli 10v.ikää oli kun tuli sairaus ja jouduimme luopumaan, meillä.ikävä kova. Elmeri oli joka paikassa mukana ,töissä päivät ilahduttamassa asiakkaita ja paras saunakaveri...vaikkei vedestä pitänyt. Sekä kaikkien kamu kissat mukaan lukien. Nyt on talossa jäljellä suursnautsereita emo ja sen pentu sekä bertsu joita on meillä ollut yli 30vuotta!Vaan kyllä käppänä vielä joku päivä on talossa !Ihana seurata teitä Makkosen pojat!

17.3.2016 23:42  Hilman emäntä

Paimenia on aivan turha pelätä! Meillä on ollut lammaskoiria lähes neljännesvuosisadan sohvaperunakoirina. Koiramme eivät ole olleet työlinjaisia. Mökilläkään vapaana eivät lähde minnekään, sillä paimennusvaisto pitää ne isäntäväen tuntumassa koko ajan. Ne ovat myös älykkäitä ja helppoja kouluttaa. Karvaa on kyllä sitten riittämiin.

18.3.2016 9:14  Ella Karhula

Osui ja upposi! Lähes 14 vuoden ajan saimme nauttia omasta käppänänartustamme, joka Ystävänpäivänä jätti meidät ja laumansa, ja siirtyi Sateenkaarisillalle. Iitumme oli uskollinen ystävä niin kaksi-kuin nelijalkaisille perhheenjäsenillemme, joka piti nuorison (3 lasta, 2 flattia ja 1hovawart) ruodussa.
Iitun suurta egoa ja laajaa sydäntä jäimme kovasti kaipaamaan...❤️

18.3.2016 22:59  Mauri Otamo

Kyllä. Kyllä. Kyllä. Täällä Käppänöiden ihailija viimeiseen asti. Olen hänet kokenut ja elänyt kanssaan perheessämme kera kahden kissan enkä parempaa ystävää löydä mistään. Hieno aktiivinen, humoristi ja kuulija oli meidän Indi. Suuret peukut teille kaikille harrastajille. Olen mukananne.

20.3.2016 8:27  Marketta Antikainen

Meillä on kolme käppänätyttöä, yksi on jo lentänyt enkeliksi sateenkaarisillalle. Tämä rotu valikoitui meille paljon vähempien pohdintojen kautta, mutta on juuri oikea. Tytöt ovat kaikki samalta kasvattajalta, ja hänen tukensa on saanut meidät hankkimaan käppänän toisensa perään. Tämä rotu on juuri kaikkea tuota mitä kerroit teidän hakeneen.

1.10.2016 12:33  Tanja ja parrakaslauma

Meille tuli 2006 käppänä ja seuraavana vuonna toinen. Itselläni haave kromfohrländeristä,mutta isäntä huoli käppänän. Meillä ei ihan parhaat käppänät terveyden eikä luonteen puolesta osunut kohdalleen. 2012 otettiin pieni karkeakarvainen portugalinpodengo,alkukantainen ja vaikea,mutta tyttäreni pärjää vallan loistavasti sen koiran kanssa vaikka tytär on vasta 7. Ajatus edelleen että joskus se länderi. Podengon kasvattaja keinohedelmöitti kromfohrländer nartun (kasvattaa molempia rotuja) tanskalaisen uroksen spermalla, syntyi 2014 kaksi narttua. Kuukauden päästä soi puhelin, otatteko toisen nartun. Ottajia olisi mutta ei halua näitä kumpaakaan niihin koteihin,vaan tuttuihin osaaviin koteihin. Näin meille tuli sijoitukseen maailman paras koira! Kromfohrländer on vain minun rotuni. Mieheni oli ensin nihkeä,mutta muutaman kk jälkeen sanoi,että eihän meille enää muita rotuja mietitä kuin länderi.

20.11.2018 12:51  heidi

Tässä kiva lahja kääpiösnautserin omistajille https://www.spreadshirt.fi/kaeaepioesnautseri+sarkakuvamainen+naisten+t-paita-D5bec3b79e44742345f4ffec0?sellable=1nAow5ZOwaurXr2ezBQ0-4oH8j


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini