Ihana, ihana syksy!

Torstai 22.9.2016 klo 12:38 - Elisa Makkonen


14333800_10154680348809406_5345632018128765004_n.jpg

Syyskuu lähestyy jo loppuaan, mutta kaikessa aurinkoisuudessaan ja kuulaudessaan se on tuntunut kuin kesän jatkeelta. Aivan ihmeissäni huomasin metsälenkillä, miten lehtipuut ovat kuin varkain kellastuneet ja punastuneet. Syksy on tosiaan täällä. Ja mun uusi vihreä sadetakki on edelleen henkarissa ihan käyttämättömänä! :-O

 

Lämpötila on viime päivien aikana systemaattisesti laskenut yhdellä asteella per aamu. Tänään auton mittari näytti +9 astetta, kun ajelimme poikien kanssa lähimetsään. Viilentyneet aamut näkyvät pojissa riehakkuutena, jota kesän kuumuudessa ei juuri esiinny. Lenkillä painetaan pää viidentenä jalkana ja sammal pöllyää! Tänään tosin sammal lensi oikein erityisen suurella hartaudella ja oikein erityisen kauas – tulkitsin edellämme kulkeneen jonkun ihanan, tuoksuvaisen tytön, koska siitä takajalkojen sätkyttelystä ja machopullistelusta ei ollut tulla loppua! Tänä(kin) aamuna meidän pojat omistivat koko metsän!

 

Metsälenkeilläkin tämä herraskolmikko osoittaa luonteidensa erilaisuuden. Wilho johtaa joukkojaan rinta rottingilla, mutta samalla pitää vissin huolen siitä, että minä, se useimmiten hännänhuippuna tallustava nainen, pysyn matkassa ja riittävän lähellä. Masa se taas juosta jolkottelee minne nenä kuljettaa ja saattaa unohtua aatoksineen pohdiskelemaan elämän menoa pitkäksikin aikaa – ainakin näennäisesti täysin ulkopuolisen maailman ja meidät muut unohtaneena. Luoksetulokin on jokseenkin verkkaista, jopa viivyttelevää, ja eteneminen rentoa kuin reggaen tahtiin. Ja sitten on Arski, kapeiden metsäpolkujen kauhu. Wilhon vanavedessä ärsyttävyyteen asti touhottava perskärpänen, joka ei väistä ketään eikä mitään. Arvo jyrää muut polulla olijat – jalkojen lukumäärästä riippumatta – syöksyen eteenpäin kuin turbon silmään laittanut panssarivaunu. Lähestyvän tantereen töminän onneksi kuulee jo kaukaa, jotta voi sovitella omat askelensa niin, että todennäköisesti juuri polun kapeimmalla kohdalla ohi syöksyvä ohjus ei saa sen suurempaa tuhoa aikaan.

 

Päivieni pelastajia nämä silti ovat, nämä syksyiset metsälenkit. Raikkaassa ilmassa, metsän rauhassa, parhaassa seurassa. Silloin aivojen maaninen hyrskytys ja kallon sisällä pingistä pelaavat ajatukset ja ideat hiljenevät edes hetkeksi, ja osaan itsekin olla läsnä vain juuri siinä meille kaikille tärkeässä yhteisessä hetkessä. Sen voimalla jaksaa taas porskuttaa!

Avainsanat: Makkosen pojat, syksy, metsä


Kommentit

22.9.2016 14:01  irmeli salo

Nämä sinun poikasi piristävät päiväni karvaisilla naamoillaan ja hauskoilla jutuilla. Lisää vaan, niin jaksaa itsekkin tallustella ruskan keskellä syksyä eteenpäin. T.1 perhepäivähoitaja täti❤

22.9.2016 14:56  Marketta Pöntiskoski

Voi miten mukava oli lukea metsäretkestänne. Aivan tunsi nenässään metsän ihanan tuoksun. Ja sitte nämä ihanat koiruudet , niin he ovat jokainen omia persoonia ja jokaisella heistä on omat jutut. Ihania ovat. Hyviä metsälenkki kelejä toivon teille kaikille neljälle ja kiitos näistä mukavista jutuista .

22.9.2016 15:02  Seija

Makkosen pojat,nuo älykkään näköiset karvanaamat ja hauskat kirjoitukset saavat sydämen sulamaan ja hymyn huulille.:)

22.9.2016 18:18  Marjaana Lammi

Aivan ihana tarina. Meillä myös käppänäni kanssa nautittu syksystä, väreistä ja hajuista. Ei oo tarvinnut sadetakki.

1.12.2016 19:18  Anita

Ihana on lukea teistä juttuja...hienoa kerrontaa. Ja nuo iloiset mössykät tuovat aina hymyn huulille. Kiitos, seuraan teitä mielelläni <3


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini