Maaliskuu 2016

Arvo ja kissanpennut

11.3.2016 Tiiättekste miks Jouko aina voittaa Taiston? No siks, että Joukossa on Voimaa!

Me saatiin tänään mahtisupea tilaisuus ja kunnia olla osana just sellasta joukkovoimaa! Ai, miten se kaikki sitten oikein meni? No, me kerrotaan:

Ensin oli yks Mira. Eläinten ystävä ja niiden oikeuksien puolustaja sydänjuuriaan myöten. Miralla on taustalla monen monituista vuotta mm. Rekku Rescuen aktiivijäsenenä ja puuhanaisena, ja nyttemmin oma yritys, Kiikoisten löytöeläinpalvelu. Viiden yrittäjävuoden aikana Mira laskeskelee auttaneensa yhteensä jo ainakin 1500 löytöeläintä niistä yleisimmistä eli koirista ja kissoista, aina vähän harvinaisempiin minipossuihin ja matelijoihin asti! Huh! Rispekt!

No, sitten oli Rommi. Yks Miran kautta uuden, paremman kodin löytäny onnekas koira. Ja Rommilla äiti, joka bongas meiän helmenkalastuskampanjan ja ilmiantoi helmen: Miran ja Kiikoisten löytöeläinpalvelun.

Eikä siinä sitten muuta, kun taas mietintämyssyt päähän ja aivohiiri pystyyn: mitä me voitais tehdä Miran korvaamattoman arvokkaan eläinsuojelutyön tukemiseks? Laitettiin reippaina poikina Miralle Kiikoisiin viestiä ja kysyttiin, että mistäköhän olis sille eniten hyötyä. Kuultiin sitten, että nyt keväällä kissanpojat työllistää löytöeläinpalvelua eniten ja kaikki niiden hoitamiseen tarvittavat jutut Mira kustantaa itse.

Voihan kissanhiekka ja –ruoka! Eihän meillä semmosia ollu! Kissanruoka on kuulemma aika tositosi hyvää, joten sitä oltais voitu kyllä vaikka itekin maistella. Ja hiekkaa tossa ulkona on, sen kun kaivaa vaan! Mut se kissanhiekka on vissiin jotenkin erilaista..?

Elikkä: otettiin puhelin kauniiseen tassuun ja kilautettiin meiän Best Friend Groupin kavereille Kuopioon. Haukuttiin puhelimeen, et meillä olis iso halu auttaa ja tarttettais Kiikoisiin vähän kissajutskia. No, best friendiläisillä on iso sydän ja eläinten hyvinvointi sitä lähellä, joten nehän oli heti mukana! Ne lupas laittaa meiän puolesta Miran löytöeläinpalvelulle lavallisen kissanhiekkaa ja –ruokaa!

Ja tänään me sitten päästiin vähän niinku lipomaan jauhelihat nappuloiden päältä eli toimittamaan Best Friendin lahjoitus Kiikoisiin! Satuttiin parahultaisesti paikalle juuri, kun taas yks onnekas koiranuorukainen lähti Miran hoteista uuden isännän matkaan kohti toista mahdollisuutta onnelliseen elämään. Ja ne molemmat herrat hymyili kilpaa auringon kanssa! Mut ihan ku äitin silmät olis siinä hetken jotenkin oudosti kiillelly…

Että jos tää ei oo joukkovoimaa, niin ei sit tiietä mikä on! Mira auttaa eläimiä, Rommin äiti ilmianto helmen, me haluttiin auttaa Miraa ja Best Friend Group auttoi meitä auttamaan! Ihan loistavaa! Ja miten hyvä mieli siitä tuleekaan, kun pystyy olemaan avuks. Jes!

Wilho ja Kiikoisten löytöeläinpalvelun uusin tulokas, Sastamalasta aiemmin tänään löytynyt nuori kisumisu.

7.3.2016 Naisia, naisia, naisia… Huomisen naistenpäivän kunniaks nyt pulistaan naisista!

Ensin oli emo. Sen lämpö ja pehmeys, sen mahtavat maitotötteröt ja hellästi tuuppiva kirsu ja hoivaava kieli. Ekat viikot hämyisessä usvassa, lämpimässä pimeydessä, oman äidin huomassa. Ah, naiset on ihania!

Oi, mun jalathan kantaa! Ja mähän hei näenkin jotain! Vau miten kiinnostava ulkomaailma! Minä poika ryhdyn seikkailijaksi! Ooo, mitä ihania kiipeilykankaita nuo isot kaksjalkaiset onkaan kattoonsa kiinnittäneet?! Mä olen tarzan! No mitä saakelia, miksi sä oot mun niskamakkarassa kiinni?! Mihin sä hei raahaat mua? No mistä se emo nyt oikeen hermostu… Äh, naiset on kamalia!

Sitten oli vieras kaksjalkanen nainen ja sen mukana sellanen pikkunainen. Pitivät sylissä, rapsuttivat ja lässyttivät. Antoivat niin mahtavan hyvää jauhelihaa, että mun niska alko täristä ihan silkasta innostuksesta. Sanoivat vievänsä mut ihanaan, uuteen kotiin kunhan mulla ikä riittää. Pelkkää hellyyttä ja hymyä olivat. Ah, naiset on ihania!

No nyt! Uusi koti, uusi seikkailu! Vau miten ihania nahkaläpysköjä nuo kaksjalkaset ulkona käyttää, nauhat ja kaikkee, ja tositosi hyvän makusia! Ja miten superhauskat kangasliepukkeet niillä heiluu nilkkojen ympärillä niiden kävellessä, mä olen suuri metsästäjä ja jahtaan mun karkuun nykivää saalista! Ja entäpäs nuo niiden istuimet ja niiden upeasti naskalihampaiden välissä rouskahtelevat puujalat! Eieieiei, heeeeeiii! Mikä teille nyt tuli?! Mihin se hellyys ja hymy katosi? Irti mun niskamakkarasta! Äh, naiset on kamalia!

Ja viimein tuli ne ihanalta tuoksuvat nelijalkaset naiset. Ihan yhtäkkiä ne muuttu aivan mykistävän upeiksi, veivät järjen, kuulon ja jalat alta. Ooooh, miten kukaan voikaan olla NOIN hemaiseva?! Ja miten viehkosti sen takapuoli keikkuukaan sen kipittäessä mun edellä, sen vetovoima kiskoo mua puoleensa magneetin lailla. Anna, rakas, mä vähän nuuhkasen sua! Sä oot mun elämäni valo! Ah, naiset on ihania!

Heiheihei, tsillaa, beibi! Mähän vaan halusin vähän tuoksutella! Noooh, älä ny viitti, ollaan kavereita, jooko? Sä oot mun mielestä ihan mahtavan upee daami, anna mun olla syypää sun hymyyn. Eieiei, nyt sä vissiin kuulit väärin! Mä sanoin hymyyn, ei sun muuten tarvii mulle hampaita näyttää! Mistä se nyt suuttu?! Auauau, irti mun niskamakkarasta! Äh, naiset on kamalia!

Ei oo aina helppoa tämä nuoren miehen elo naisten kanssa, mutta eihän me mitenkään ilmankaan pärjättäis! Hyvää naistenpäivän aattoa, kaikki ihanat naiset! :)

Verenpainelääkettä

2.3.2016 Tätä aihetta me vähän jo eilen meiän Facebook-päivityksessä sivuttiin, mutta se on niin kutkuttava juttu, että jatketaas vielä vähän syvällisemmin! Nimittäin tämä uus Kennelliiton tilaama ja julkaisema tutkimus koirien ihmisille tuottamasta hyvinvoinnista. Sen on tehny oikeen kahen alan tohtorismies Heimo Langinvainio. Mitään kovin uutta ja mullistavaa tietoa se tutkimus ei sisältäny, koska kyllähän nyt kaikki, jotka meitä koiria yhtään tuntee ties jo entuudestaan, että me tuotetaan ihmisillemme hyvää oloa, vireyttä ja turvallisuuden tunnetta. Me kuitenkin alettiin miettiä, että miten just me kolme edistetään meiän perheen hyvinvointia.

Wilho: mä kannustan mun ihmisiä vuorovaikutukseen ja tialookiin juttelemalla niille. Mä tosin harvemmin puhun ihan vaan lämpimikseni, vaan useimmiten mä ilmotan puutteista ylöspidossa. Mut siitä mun ihminen saakin tuplahyödyn, koska sen lisäksi, että se vastaa mun jutusteluun, niin se joutuu myös nousemaan tuolistaan. Mulla on yleensä nälkä tai sit mä haluan ulos. Tai sitten mun lempivinkupossu on sohvan alla ja sen onkiminen se vasta jumpasta käykin!

Masa: mä katselen mun ihmisiä mun kauniilla mantelisilmillä ja räpsyttelen mun ultrapitkiä ripsiä. Syyttävät mua tuijottamisesta. Jos pitkä, intensiivinen katse ei riitä mopilisoimaan mun ihmisen yläraajaa, niin saatan tehostaa mun viestiä hellästi tassulla kaapimalla. Se toimii poikkeuksetta ja ihminen alkaa raaputtaa mua. Siinä mua silitellessä sen verenpaine laskee, sydämen syke rauhottuu ja entorfiinit eli ne hyvänolonhormonit jyllää.

Arvo: mun kakkapussijumppa paljastettiinkin jo eilen, eli pyrin lenkillä maksimoimaan kakankerääjän kyykkyjen määrän ripottelemalla papanani moneen eri kohteeseen. Jumpan tehoa mä lisään kakkimalla mahollisimman haastaviin paikkoihin, niinku vaikka ojan kauemmalle puolelle. Lisäks mä oon meiän lauman naurujookavastaava ja vitsinkertoja. Mä huolehdin meiän ihmisten mielen vireydestä keksimällä kaiken maailman jekkuja.

Ja yhessä me kaikki pidetään huoli, että kukaan meiän ihmisistä ei juutu liian pitkäks aikaa tietokoneelle ilman taukoja. Ollaan tosi lahjakkaita näpyttelyn keskeyttäjiä: ensin koitetaan välimatkan päästä komentamista. Jos se ei auta, niin läppästään tassulla (sekin on Arskin praatvursti, sillä on meistä isoimmat tassut ja se läiskäsee kursailematta naamaan). Ja kaikki muut konstit kun on käytetty, niin kiivetään enempiä kyselemättä syliin ja käydään näppäimistön päälle makaamaan. Toimii aina! ;)

Iskän etätyöpäivän lähituki