Toukokuu 2016

Mmmmmm! Kevättä ilmassa! Ja vähän myös maassa...

Se on kuulkaa toukokuu ja kevät parhaimmillaan! Kyllä me nelijalkaset huomataan muutokset luonnossa ja ihastellaan niitä ihan siinä missä te kaksjalkasetkin. Ja jopa tarkemmin - tai ainakin meiän uteliaat kuonot käy syvemmällä varovasti vihertävissä heinikoissa ja ojien pientareilla kuin teiän!

Ihan ensimmäinen kevään merkki oli tietty ne lumen alta paljastuvat läjät. Äitistä ne on ällöjä, mut meistä ne on I-H-A-N-I-A! Paitsi, että läjän löytäjä joutuu kotona vähintään parran pesulle... Lumen alta paljastuvat muut sotkut on jopa meiän mielestä tyhmiä, lasinsirut ja ilotuliteroskat sun muut. Mutta se onkin niitä kevään harvoja keljuja puolia. Siitepölystä ja katupölystä tietty on joillekin riesaa, mut kyllä kevään ilot silti pesee kevään harmit ihan 100-0!

Auringon lämpö puhuttelee talven kalseuden jälkeen jopa meitä turkkilaisiakin, ja pötkötellään kaikki lattialla milloin minkäkinlaisissa hienoissa muodostelmissa auringon lämmittämissä laikuissa. Ulkonakin aurinko houkuttelee köllimään, ainakin kunnes tulee liian kuuma ja varjo kutsuu läähättäjää. Wilho on meistä ekana menossa vilvottelemaan ja sille onkin täks kesäks oottamassa sellanen viilennysalusta.

Meille nuorille miehille kevät tuo kirsuihin muutkin kuin heräävän metsän tuoksut... Mmm... Tytöt tuoksuu keväisin ihan mahtisupeille. Niillä on varmaan kaikilla joku uus parfyymi, vaikkapa Estée Labradorin uutuus, ’Funky Lady’. Huhhuh. Ja taas äitiä kismittää, kun tytöt vie meiän kaiken huomion. Ei sen tarttis niin pienestä herpata, TIETENKIN me tykätään myös siitä – mut eri tavalla. ;) Keväällä aukeaa myös paratiisin portit (tai no, parvekkeen ovi) ja päästään tiirailemaan ohikulkijoita paljon lähempää kuin vain olkkarin sohvan karmilta!

Yhelle punkille Wilho ehti jo nokastansa antaa kodin ennenku äiti tuli ja purki kiireellä sen vuokrasopimuksen. Sittemmin Wilho onkin saanu kulkea sellasen ultraäänipunkinkarkottimen kanssa ja meille pikkupojille heitettiin punkkipillerit naamariin. Noh, punkeista ei vissiin oikein kukaan tykkää, mutta leppäkertuistapa tykkää! Niitä kipittää meiän takapihan terassillakin ja niissä vasta riittääkin kateltavaa! Arski tosin sen jättiläiskäpälillä (sille on oikeesti isojen korvaläppien ja pitkän kielen ohella siunaantunu myös bernhardilaisen tassut - ollu vissiin viime keväänä kääpiökoon varaosat haikaralta loppu!) yrittää läiskiä niitä leppiksiä, mutta useimmiten se on onneks ihan liian hidas (plus et äiti väittää, et Arskilla on päästäisen keskittymiskyky)!

Kyykäärme on sellanen tyyppi, jota me ei haluta treffata. Toistaseks ollaan onneks vältyttykin. Äitiä ajatus mahdollisesta kohtaamisesta selvästikin hirvittää, koska aina kun kuljetaan sellasella alueella, joka äitin mukaan ”vois olla kyiden suosiossa” (meiän vanha luonnontuntija, oikee Plinius...) se alottaa sellasen intiaanitanssin näkösen tömistelyn ja mekkaloinnin. Joo-o, ei oo enää niillä nurkilla yhtäkään elävää olentoa paikalla – tai ainakaan naurultaan kykenevä iskemään...

Nautitaan hei keväästä! Se on niin mahottoman kivaa aikaa, mutta myös ihan superlyhyt! Silmänräpäys ja ne kirpeän vihreät pikkusilmut puissa onkin jo isoja tummanvihreitä lehtiä. Nyt on ihanaa aikaa liikkua luonnossa, kun itikat vielä ainakin suurimmaks osaks nukkuu. Mutta koirien kanssa kulkijahan tietty muistaa myös huolehtia lintujen pesimärauhan turvaamisesta, eiks niin?! Ihanaa kevättä!